torstai 28. toukokuuta 2015

Viime viikonlopulta...

Heips!
 
Vielä viime viikonlopulta kuvia...Parempi myöhään kuin ei milloinkaan eikös?! Saatiin vieraiksi mun sisko ja hänen muru. Virpihän on opiskellut parturiksi ja me ollaan hyötyilty tuosta taidosta oikeastaan JOKA vierailulla=)Nuuttikin oli jo kolmatta kertaa parturoitavana. On se vaan äärettömän helppoa, kun ei tarvitte tämän lauman kanssa mennä mihinkään parturiin vaan saa tässä ihan kotosalla hiukset kuntoon!
 
Lauantai ilta venyi myöhäälle,ennen kuin maltettiin mennä nukkumaan. Se on niin eri asia jutella kasvotusten kuin puhelimessa.Ja jos näkee n. kerran kuukaudessa tai jopa harvemmin niin sitä juteltavaa todella piisaa=) Lapsilla on aina jotain uutta näytettävää Virpille.
Onneksi sunnuntaina oli aurinkoinen sää niin päästiin koko joukko pihalle touhuilemaan. Arttu olikin ihan mielettömän isoksi avuksi kun hän kärräsi kottikärryillä isot kasat multaa ja hiekkaa kasvimaalle. Kyllä me sekin varmaan pian valmiiksi saadaan!
Virpillä on koira,ihana husky Luna. Luna saa meillä olla aina irti ja ottaa kyllä kaiken irti vapaana olosta. Rasmus oli Lunan kanssa pellolla tutkiskelemassa paikkoja.
 
Rapsutuksia tuolle ihanalle koiralle piisasi paljon. Nuuttikin ihan hihkui kun pääsi silittelemään pehmoista karvaa. Pääsin ittekkin vaihteeksi kuvaan,kun Virpi hääri kameran takana. Ei muuten löydy meiltä hirveän montaa kuvaa jossa mä olisin. Huomaa kyllä kuka meillä kuvailee=)
Miehet yritti saada tulevan terassin tolppia maahan. No yritykseksi jäi, kun vastassa oli isoja kiviä ja soraa ja mahdollisesti kalliota. Ens viikolla on Mikolla lomaa ja silloin olis tarkoitus saada tuota terdeä ees alulle. Mun kärsivällisyys on niiiin koetuksella. Haluaisin että se olis valmis HETI.

 
Tajusin just,että eipä ollut hirveän rentouttavaa vierailla meillä,kunnon työleiri toimintaa=)Ens kerralla sitten ollaan vaan rennosti eiks nii Virpi?!
 
Meillä paistaa ihan mahtavasti aurinko tällä hetkellä.Vein just pyykkiä isot korilliset kuivumaan,sai välikausivaatteetkin vaihteeksi pestyä,kun tarkeni laittaa verkkarit muksuille. Tänään olis ohjelmas nurtsin leikkausta ja vähän lisää kasvimaan tekemistä.
 
Toivottavasti muuallakin saadaan nauttia auringon lämmöstä!
~~Ulla~~ 
 

tiistai 26. toukokuuta 2015

meidän muru 1-vee

Moi!
 
En kestä,nyt meidän perheessä ei enää ole virallisesti vauvaa. Meidän perheessä on 1-vuotias taapero. Näiden ihanien ja rakkaiden ensi hetkien jälkeen on Nuutti kasvanut ja kehittynyt ihan hurjasti. Paljon mahtuu ensimmäiseen vuoteen.
Tämmöinen pikku kirppu meidän perheeseen tulla tupsahti viime vuonna<3

Ja nyt saadaan nauttia yksi vuotiaan vallan hurmaavasta seurasta, Nuutti tuntuu oppivan melkein joka päivä jotain uutta. Viime viikolla opittiin nousemaan tukia vasten seisomaan. Ja sehän luonnollisesti on vaikuttanut yöuniin. Ja jos tuossa ei ollut tarpeeksi häiriötekijöitä uniin niin ikenien läpi puskevat ylähampaat on pitänyt huolen,että me herätään noin 15 kertaa yössä. Juuh. Oon kateudesta vihreä teille jotka saatte koisia illasta aamuun heräämättä.
Mutta toisaalta taas en vaihtaisi tätä aikaa mistään hinnasta. Se tunne kun aamulla saa heti herättyään katsoa innosta tuikkivia silmiä ja hymyyn kaartuvaa suuta. Eihän parempaa voi olla?!
Imetän Nuuttia edelleen. Päivisin toki vain ennen päikkäreitä ja joskus satunnaisesti iltapäivällä. Ja sitten illalla pikku mies nukahtaa tissille. Mutta ne yöt. Meidän pikku ipana imeskelee tissiä n. 4-7 kertaa yös. Kunnes mä nostan sen viiden aikoihin viereen,kun en vaan yksinkertaisesti jaksa enää laittaa omaan sänkyyn. Sitten sitä koisitaankin tyytyväisenä puoli kahdeksaan asti. Mutta aikansa kutakin. Eipä mulla oo mitään kiirettä imetyksen lopettamiselle.


Nuutti rakastaa kirjojen lukemista. Varsinkin kaikki eläin- ja konekirjat on in. Myös junarata ja autot on kovasti leikeissä. Nyt uutena kiinnostuksen kohteena on little people  sarjan lelut. Nuutti leikkii tosi pitkiäkin aikoja itsekseen lattialla,mutta jos itse istuu viereen niin sitten tyyppi on kiinni niin kuin iilimato koko ajan.
 
Ruoka meidän tyypille maistuu vallan loistavasti. Eipä oo vielä sellasta ruokalajia tullut vastaan joka ei olisi maistunut.Itse tekemät ruuat maistuu huomattavasti paremmin kuin kaupan.Nuutti onkin pikku hiljaa ruvennut maistelemaan samoja ruokia kuin muu perhe. Muusi ja lohipyörykät keitetyillä porkkanoilla upposi tänäänkin aikas mahtavaa vauhtia!=)Ja tavallista maitoa ollaan juotu nyt viikon verran ja hyvin tuntuu sopivan.

 Hienoa huomata miten Nuutilla on jo ihan omanlaisensa huumorintaju.Ja se ihana innostuminen ja uteliaisuus mikä pojalla on kaikkea uutta kohtaan.Viikonloppuna ollaan,säiden salliessa,menossa ähtäriin katsastelemaan eläimiä.Voin kuvitella jo miten innoissaan poitsu on kun näkee eläimiä ensimmäistä kertaa!
 Ja miten ihana oma persoona tuo ihminen on.Pääosin sellainenkin hymypoika,että ei mitään rajaa. Ja sitten toisaalta niin herkkä loukkaantumaan. Ei-sana aiheuttaa aika usien loukkaantuneen itkun ja silloin pitää lohduttaa kovasti.
 
Mutta kyllä se vaan niin on,että ilman Nuuttia meidän perhe ei olisi kokonainen.
Onni on omistaa neljä ihanaa pikku riiviötä<3

 
Palaillaan!
~~Ulla~~ 



perjantai 22. toukokuuta 2015

Kesäkukkia...

Perjantai illan moikat!

Huomenna saadaan enemmän kuin toivottoja ja odotettuja vieraita, sisko poikakaverinsa kanssa tulee vierailulle ja tietsikka saa silloin olla kiinni. Ollaan siskon kanssa tosi läheisiä ja tuo välimatka täältä Kauhavalta Kuopioon on ihan liikaa.Onneksi meidän superpitkät puhelut korvaa edes vähän noita näkemisiä. Saatetaan siis juoruta parikin tuntia kerralla.Parhaassa tapauksesa pari kolme kertaa viikossa! MIkko vaan muljauttelee silmiä meidän överi pitkille puheluille=)

Nyt viimein kuvia kesäkukista.
halpa-hallissa oli kivoja koreja kukille. Näitä oli useampaa kokoakin.
Nämä parvekelaatikot Halpa-hallissa oli taas sitä linjaa jotka ihan huusi mua.Ainut,että kiinnitys meinas olla vähän ongelmallinen. Näissä ei tullut mitään mukana ja nuo renksut jotka niissä oli ei vaan millään tavalla toimineet meillä. Onneksi samaisesta kaupasta löytyi jotain säädettäviä malleja niin saatiin nämä sopimaan niihin...Tai mikko sai=)Mä nostin ikkunan takana peukut pystyyn.hah.
Ettehän te tarkka silmäiset huomaa,että toisessa on valkoiset telineet ja toisessa mustat??!!Jeps,jätin aivot kotiin kun lähdin kauppaan=)Täytynee vähän suhautella valkoisella....

Mutta nätit nuo joka tapauksessa on.Istutukset on samaa pelkistettyä linjaa kuin jo parina kesänä,orvokkia ja murattia.


Jotain jo suhauttelinkin sillä valkoisella,nimittäin tämän moooonta vuotta käytössä olleen korin.



Tämän viikon projekti on ollut saada nuo oven vierustassa olevat ISOT kukkapenkit kuntoon. Eli repiä sieltä melkein kaikki pois. En vaan oo mikään perennakukka ihminen.En nyt,enkä usko että ihan heti olis tulossakaan.Jotenki olin kuvitellut,että tuo uraka on tyyliin parissa tunnissa tehty,mutta ei menny ihan niin.Parissa tunnissa sai varmaan neljä puskaa/kukkaa/kasvia/what ever revittyä juurineen irti. Argh. Mutta siis toinen on jo viittä vaille valmis VAIN parit tuijat uupuu. Ja musta hake.Ja visio miten ne tuijat sinne heittelee...Ei siis paljoa puutu=)

Virkkaus innostus ei ota ollenkaan laantuakseen. Tein Nooan eskaritädeille parit keittiöliinat annettavaksi viimeisenä päivänä.Jotain kivaa pientä pitää vielä näiden lisäksi keksiä.Idiksiä??!

Ja Prinsessajutun Mira oli tehnyt niin hurmaavia pöllöjä,että päätin mäkin tehdä näitä Mandille leikkimökkiin. Ohje löytyy täältä ja se on tosi selkeä ja helppo kliks

Nuutti ihastui tähän pöllöön niin kovasti,että oon just virkkaamas hänelle omaa<3

Nyt nukkumaan.Pari viime yötä menny suoraan sanottuna päin persettä. Nuutti heräilee kymmeniä kertoja.Ja joka kerta kun herää,niin jätkä nousee istumaan ja sitä kautta seisomaan. On se niiiiin mukavaa kun opitaan uusia taitoja!!!

Viettäkää kiva viikonloppu=)
~~Ulla~~


tiistai 19. toukokuuta 2015

Leikkimökin sisutelua...

Hei te ihanat!!

20 lukijaa täynnä,JIPPII!!! Oon niin iloinen,että oon saanut tuon verran rekisteröityneitä lukijoita plus tietty kaikki ne jotka käy muuten vain lueskelemassa. Monessa blogissa on arvontoja joissa ehtona on lukijaksi rekisteröityminen,ja niillähän niitä lukijoita saa helposti.Itse tykkään kumminkin saada niitä näin,hitaasti mutta varmasti=)

Blogi hiljaisuuteen on hyvä syy.Mun kannettava otti ja lopetti yhteistyönsä mun kans. Ja jotenkin en vaan oo millään löytänyt aikaa tulla tänne pöytäkoneelle kököttelemään. No nyt täälä ollaan,koska kannettava on vieläkin huollossa.Nyyh. Olo on ihan orpo ilman omaa tietsikkaa.

Paljon ollaan kyllä touhuiltu tässä parin viikon aikana. Käytiin viime lauantaina extempore risteilyllä ja ollaan sisusteltu leikkimökkiä,laiteltu pihaa,tehty pupulle pihalle häkkiä ja noh, eletty=)

Tässä nyt sitten kuvia meidän neitosen leikkimökistä. Itse tykkään sisustaa paljon valkoisella ja harmaalla,ripauksella jotain hempeää esim. vaaleanpunaista. Meidän Mandi sai itse valita mökkiin kukat ja langat joista tehtiin viiriä ym. Ei liene ylläri tämä neitosen väri valinta=) Ja kyllähän tuo pinkki näyttää aika ihanalta,täytyy myöntää! 

Mökki tulee samaan jossain vaiheessa uuden maali pinnan,harmaan uskoisin.


Sisälle keksittiin ripustaa tuo Mandin vuodekatos,siitä tulikin aika kiva pesä.Alustaksi laitoin meidän vanhan päiväpeiton,joka ei enää käyttöön tule.


Sisustus juttuja löytyi kivasti,kun vähän penkoi kaappeja.
Tämä ihana linnunpönttö koki make overin.Liimaa,paperia ja hyvä tuli!!


Laitettiin sekin mökiin roikkumaan sisälle,että pysyy parempana nuo paperit.


Tyytyväinen neiti katselee maailman menoa. "Koska se kesä sitten tulee,että saa laittaa pitkän mekon ja olla paljain varpain?" Pian se kulta tulee<3


Meillä on tänään satanut ja ollut ihan hirmu kylmä. Välihaalaria ja takkia etsittiin, kun sade vähän taukosi ja päästiin ulos. Ei oikein kesältä tunnu vielä!Pojilla on huomenna kevätjuhla ja koulu- ja eskaripäiviä on jäljellä pikaisesti laskettuna 8. Miten nopeasti onkaan mennyt Nooan eskari ja Rasmuksen ensimmäinen kouluvuosi. Mulla on itsellä lomaa vasta heinäkuun lopulla,mutta mikäs tässä on kotona töitä tehdessä=)

Mukavaa alkanutta viikkoa juurikin sulle ystäväiseni!
~~Ulla~~


lauantai 9. toukokuuta 2015

Onnea äiti



Meitä äitejä on niin monenlaisia. 
Ja jokainen on varmasti paras omalle lapselleen.
Millainen äiti mä olen?

Mä uskon,että oon joidenkin mielestä tiukkakin äiti,mutta niitäkin löytyy jotka varmasti ajattelee,että meidän lapset kasvaa ihan "pellossa".Mä haluan,että lapset osaa kiittää kun poistuvat pöydästä, osaavat pyytää anteeksi.Haluan myös opettaa heille,että meitä on erilaisia ihmisiä tässä maailmassa ja että, pitää leikkiä kaikkien kanssa. Mulle on  tärkeää,että lapsilla on siistit vaatteet ja, että huoneet siivotaan iltaisin.Ainakin joka toinen ilta=) 
 
Mutta kaikkea tuota tärkeämpää mulle on se,että lapset tietää että heitä rakastetaan. Juuri sellaisina kuin he ovat, juuri sellaisten tunteiden kanssa mitä he tuntevat.Toivon myös kovasti,että he uskaltavat näyttää tunteensa. Jos kiukuttaa niin sitten kiukuttaa,se on meille kaikille sallittua. Joskus kiukutaan kaikki yhdes.


Joskus taas on niitä iltoja kun kikatetaan koko perhe yhdes sohvilla pötkötellen sekalaisina myttyinä ja Nuuttikin pieni yrittää naureskella,vaikka ei vielä ymmärrä mille tässä nauretaan.Me touhutaan paljon yhdessä perheenä. Ulkoillaan,pyöräillään reissaillaan ympäri Suomea.Me syödään oikeastaan kaikki ruuat yhdessä,no arkena lounaan jokainen syö missä on,mutta muuten.Pöydässä ei olla hiljaa,vaan jutellaan päivän tapahtumista,josksu suunnitelllaan yhteisiä juttuja.

 
Mä en kaipaa lomaa äitiydestä.Toki tuollaiset päivän kirppistelyt on aivan mahtavaa vaihtelua,mutta en voisi tällä hetkellä edes kuvitella viikonloppua erossa mun muruista. En siksi,etteikö mIkko pärjäisi lasten kanssa,mutta siksi etten vaan kaipaa sitä paljon puhuttua omaa aikaa. Tiedän,että sekin hetki tulee kun omaa aikaa saa vaikka sitä ei pyytäisikkään. Ja varmasti siitä nautitaan sitten.Nyt on aika nauttia lapsista. Ihanista haleista,kainaloon käpertymisistä,koulu päivän kertomisista ja eskari hetkien jutusteluista.Nuutin kainalossa nukkumisesta,Mandin prinsessa leikeistä ja taakse jää- lauluista.

On aika kertoa,että mä rakastan teitä murut. Mä en olisi puoliksikaan sitä mitä oon tänä päivänä jos mulla ei olisi teitä kaikkia.Te opetatte joka päivä niin paljon.




Nautitaan tästä päivästä,ollaan ylpeitä äitiydestä.Siitä juuri sun omasta tavasta olla äiti.Koska se on just se oikea tapa.

Ihanaa äitienpäivää jokaiselle äidille<3



~~Ulla~~

torstai 7. toukokuuta 2015

Extreme makeover...

varoitus luvassa on todellisuutta isolla T:llä!!!
 
Yleensä kun kuvailen blogiin tulee kuvattua alakertaa,no syy tähän on yksinkertainen. Meidän yläkerta näyttää aika usein tältä,niin kuin tänäkin aamuna...
Meidän neidinkin kämppä oli jotain ihan muuta kuin siisti!!!
 Ja poikien kämppä ei jäänyt kyllä yhtään kakkoseksi sotkussa. OMG. Mulla lähtee järki noiden pikku legojen kanssa!Yritin kysyä pojilta, että eikö huoneessa olisi kivempi leikkiäkkin jos se olisi siisti ja sielä mahtuisi..öö..vaikka kävelemään??!!Mutta pojat oli sitä mieltä, että täälähän on vaikka kuinka paljon lattiaa näkyvis=) 

 
Onneksi meillä kyllä lapset siivoaa,kun vaan joku sanoo,että nyt siivotaan. Ja Nuutin kun toi yläkertaan niin pojat siivos ihan muutamas minuutis=)Reppanat saa pelätä legojensa puolesta!!
 
No tältä mä toivoisin huoneen näyttävän edes paristi viikossa:
 
Mandin huoneen siivoamisessa menee aina vähän kauemmin, kun sielä järjestetään tavarat tarkasti paikoilleen.Taitanut neiti ottaa musta mallia=)

Sellainen makeover tuli muksujen huoneisiin. Tulipa imuroitua ja pestyä lattiat yläkerrassakin.
 
Tänään olis tarkoitus viedä Mandin huoneesta tuo keittiö ja pöytä tuolineen leikkimökkiin. Saa sitten järjestää teekutsuja ulkosalla.
 
Tähän loppuun vielä ihan pakko kehua ihania lasten ihonhoito tuotteita.Tilasin nämä Jolien ihanasta nettiputiikista kliks . Nuutin iho on vähän kuiva ja päänahka varsinkin rupeaa tosi herkästi hilseilemään. Järki sanoi,että nyt tarvitaan vähän hellempiä tuotteita,mutta en kuitenkaan tykkää kaupoissa myytävistä hajusteettomista tuotteista. Mä kuulun niihin äiteihin joiden mielestä kaikkien mikä on puhdasta (pyykit,wc,talo) pitää tuoksua hyvältä.
 
Ja myönnän avoimesti pinnallisuuteni,nämä ovat niin kauniita purkkeja!!Ja mikä tämä ihana sarja on?!No Sophie la Girafe. Meillä on nämä ollut nyt kohta kaksi viikkoa käytössä ja ovat kyllä olleet juuri sitä mitä etsin.

Mandi tykkää nuuskutella tuota hair&body saippuaa,se tuoksuu neidin nenään kukilta=) Itse en nyt välttämättä kukkien tuoksuksi sitä kuvailisi,mutta todella miellyttävän mieto joka tapauksessa. Nuutin iho on jo paljon parempi mitä ennen näiden käyttöä. Säärissä olevat kuivat läikät on jo selvästi paremmat.
Opiskelin vähän mitä nämä sisältävät ja yllätyin oikeasti kun huomasin,että näissä on luomulaatuisia ainesosia mm kauramaitoa ja puuvillaa.Hyvillä mielin siis jatkamme näiden tuotteiden käyttöä. Mun tekis kovasti mieli tilata tuon sarjan öljyä,sitä on kovasti kehuttu meikin poistoon=)Ja tuo kokeilu pakkaus kliks mitä on myynnissä Joliella olisi aika täydellinen vauvalahja.TAI kaikki tarvittava matkakoossa meidän muksuille mukaan kesäreissuille...=)
 
 
No niin,nyt on suunnattava istuttelemaan kukkia...ja niitä runkoruusuja!!
 
Torstain jatkoja!!!
~~Ulla~~
 


keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Jotain valmistakin jo...

Heipsan!
 
On se vaan valtavan palkitsevaa kun saa jotain valmiiksi. Meillä meinas jo Mikon kans ihan karata mopo käsistä,kun mietittiin mitä kaikkea pitää tehdä. Tekemistä on niin paljon, että ei meinattu päästä alkuun ollenkaan. Mutta yksi asia kerrallaan kun ruvettiin tekemään niin kyllä sitä valmistakin tulee.
 
Keinujen viereen haluttiin ISO hiekkalaatikko,mutta ei kumminkaan sitä perinteistä versiota. Kauan asiaa pähkäiltiin ja päädyttiin upottamaan hiekkaa. Eli varmaan viikko meni niin, että joka ilta kaivettiin ja kärrättiin maata tuonne jonnekkin toiselle puolelle tonttia. Voin kertoa,että ei mikään kiva ja kevyt homma. Läähättäen ja puuskuttaen,posket punaisina tehtiin hommia.Syvyyttä tuli n.30-40cm.
 
Laitettiin kangas alle ja sitten saatiinkin kärrätä hiekkaa. Ja kärrätä vähän lisää hiekkaa...Reunoille laitettiin vielä sellaista muovia rajaamaan hiekka ja nurmikko erilleen toisista.Voi sitä tunnetta kun saatiin sanoa muksuille,että nyt saa mennä leikkimään=)

 
Niin ihana, kun Nuuttikin jo viihtyy hiekkalaatikolla ja keinussa. Ehtii itsekkin tehdä monenlaista,kun ei tarvi aivan koko aikaa viihdyttää.

 
Mandi rakastaa kiikkua tuossa hämähäkki keinussa. Ja täytyy myöntää,että siinä on aikasta ihana ittekki makoilla=)
 
Tänään olis tarkoitus suunnata Alahärmään Rautian avajaisiin. Sielä oli yhtä ja toista must have-juttua tarjouksessa.Onko kellään kokemusta runkoruusuista??!! Näyttivät tosi kauniilta, en tiedä pitäiskö sellaset ostaa vaikka terassille...Ostin toissa päivänä jo jotain kesäkukkia, mutta fiksuna ihmisenä huomasin kotona,että ne olis ehkä vaatinut hieman multaakin ennekö niitä voi istutella..Sitä siis kauppalistalla tänään! 
 
Jatketaan taas touhuja...
~~Ulla~~



tiistai 5. toukokuuta 2015

pika tsekkaus vappuun..

Moiks!
 
Menipäs vapun aika vauhdilla! Oliko teillä mukava vappu? Munkkia ahdettu masut täyteen??!=)
 
Meillä oli aika rauhallinen vappu. Perjantaina tuli käly perheineen. Miehet häipyi frisbeegolfaamaan ja me saatiin rauhassa jutella Marin kans, tai no niin rauhas kun 7 lapsen touhustellessa ympärillä, nyt voi höpötellä. Nautiskeltiin munkkeja ja simaa,tietty!
 
Pöytään mahduttiin vielä koko joukko, toinen pääty jäi itseasiassa vielä tyhjäksi. Oon kyllä ollut niin onnellinen noista penkeistä, mahtuu pöytään paljon enemmän ihmisiä, kuin tuoleilla mahtuisi.
 
Munkit paistettiin Mikon kanssa just ennen vieraiden tuloa, ja olihan ne taas niin herkkuja! Kaikki katos parempiin suihin=)

Kaupassa oli niiiiin huono valikoima ilmapalloja. Näitä tähtikuvioisia ja sitten salama ja prinsessat kuvilla. That's it! No olipa nyt edes jotain...


Vapun aikaan saatiin myös leikkimökki tuotua kotiin ja saatiinpa hiekka monttukin valmiiksi. Kyllä, ollaan siis touhusteltu paljon ulkosalla.Onneksi säät oli niin ihanat.
Sunnuntaina käytiin kavereiden luona kylässä,miten sitä onkaan muka niin vaikea saada sovittua noita vierailuja,mutta kun kalenteriin vain laitetaan joku päivä,niin ei oo mitään ongelmaa..Kiitos vielä kahvitteluista Marjo ja Jussi=)
 
 
Kirpparilta,niiltä joltakin miljoonalta, löytyi tämä ihana sisustus härdelli. Mikko siihen loi sellaisenki "raahasit siten tuon kotia"- ilmeen, etten oo moista ikinä nähny!!Mutta eipä tuollaiset silmäykset mua häiritse=)Tällä hetkellä se on keittiö tasolla,mutta uskon,että tämä on niitä juttuja jotka seilaa ympäri taloa fiiliksen mukaan.

Ja sitten Halpa-Hallista suorastaan loikkas mun ostoskärryihin tämä metallinen tähti. Ja kyllä,tiedostan että tähdet on jo ihan last season, MUTTA mä vaan niin tykkään niistä!


 Paikalliselle Halpa-Hallille kyllä suuret plussat ihan mahtavasta sisustus osastosta! Sielä on olo ihan kuin sisustuskaupassa olis. Ja hinnat ei onneksi päätä huimaa.
 
Niin se vaan tuli toukokuu ja kesä lähestyy hurjaa vauhtia. Meidän seuraava projekti on kasvihuoneen ja -maan perustus. Kasvihuone on lojunut kahdessa paketissa nyt vajaan kuukauden tuossa meidän kuistilla. Ei meinaa vaan päivässä tunnit riittää näihin kaikkiin hommiin. Mutta ehkä se tästä. Yksi asia kerrallaan,niin eikö ne joskus lopu=)
 
Nyt jatkamaan tiistain viettoa, see you!!
~~Ulla~~