keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Rv 36

Uskomatonta mutta totta, meidän Mini on jo ihan valmis syntymään tähän maailmaan. Toki lisä viikot masussa on vielä ihan tervetulleita, mutta noin niin kuin periaatteessa ei tarvitse panikoida vaikka synnytys käynnistyisi.
 
Henkilökohtaisesti meidän mini taitaa kuitenkin vielä viihtyä masussa, eilen oli lääkärineuvola ja paikat on vielä ihan kiinni ja kanavaa sen 3cm jäljellä. Eli harjoitus supistukset ei oo vielä saaneet mitään aikaiseksi. Ja hyvä niin. Pää oli jo aika alhaalla, mutta ei kiinnittynyt. Toki mulla ei oo kiinnittynyt vauvan pää kun Rasmuksen aikana. Tavoite on nyt saada Nuutin ja Nooan synttärit pidettyä ja sitten saa mun puolesta mini syntyä (siis niin paljon kun tässä asiassa kysytään mun mielipidettä ).
 
Neuvola kuulumiset on jälleen kerran pelkästään hyviä:
 
Suluissa edellisen kerran arvot
 
RR 110/78  (109/78)
Hb 136 (121)
Paino +200g
Sf 32cm (31cm)
Syke 166
liikkeet ++
turvotus -
 
 
Eli tyytyväinen saa olla. Mitään vaivoja tai kolotuksia ei oo ollut. Ainut mikä nyt on vähän hankalaa niin sängyssä kyljen kääntäminen. Siis ensin se ajatus, että voi ei tässä pitää kääntää kylkeä, lonkat on ihan jumis. Sitten se itse kääntyminen. Ensin otat tyynyn pois polvien välistä, rupeat kääntymään, pääset toiselle kyljelle, laitat tyynyn takasin polvien väliin ja toisen tyynyn otat kainaloon. Sitten vielä asettelet peiton hyvin. Jes hyvä asento. Sitten toteat minuutin päästä, että great,  mun pitää käydä vessas. Onneksi mun ei tarvitte käydä miljoonaa kertaa yös vessas, yksi kerta riittää:)
 
Raudan popsimisen saan vähentää ihan pariin tablettiin viikossa. Ihana kun se nousi nyt noin hyvin, mukavampi lähteä synnyttämään.
 
 
 
Mutta muuten ei sen ihmeempiä vaivoja oo ilmaantunut. Oon ottanut nyt kyllä niin rennolla otteella kaiken tämän touhustelun keskellä. Päikkärit nukun melkein päivittäin. 
 
Mietin tässä, että pakkaisin jo itselle sairaalalaukun valmiiksi, mutta sitten kun asiaa tarkemmin mietin, niin en taidakaan pakata. Mä oon ottanut itselle sairaalaan mukaan aina ihan vaan sellaiset jutut jotka on ihan pakko ja ne on mulla päivittäisessä käytössä. Mulle ei oo ongelma olla niissä ah, niiiiin hemaisevissa sairaalavaatteissa sitä muutamaa päivää. Ihana vaan kun saa vaikka kaksi kertaa päivässä vaihtaa ne uusiin. En myöskään lähde viemään omaa tyynyä sinne, vaikka ne sairaalan omat onkin ärsyttävän kahisevia.
En ota myöskään mitään evästä, hyvin oon pärjännyt ilman. Tai sitten Mikko on tuonut osastolle jotain, kun on tullut lasten kanssa vauvaa kattomaan. Seinäjoella on osastolla jääkaappi jossa on esim jogurtteja ja mehua, hedelmiä. Sieltä saa hakea jos tarvitsee ylimääräisiä välipaloja. Näin siis ainakin viime kerralla oli.
 
Tässä siis mun lista sairaalaan itselle:
*pesuaineet ja deukkis
*hammasharja ja -tahna
*piilarijutut
*harja ja pampuloita
*huulirasva
*imetysliivit ja parit liivinsuojat
*kamera ja kännykän laturi
 
Siinäpä se mun hurjan pitkä lista. Niin ja neuvolakortti tietysti, mutta se on muutenkin koko ajan käsilaukussa.
Mä en oo kenenkään aikana jaksanut föönailla hiuksia, saatikka meikata. Oon uppoutunut sinne vauvakuplaan niin tehokkaasti, että viimeisenä mielessä on ollut se miltä sitä itse näyttää:) Toisaalta oon kyllä vähän kateellisena katsonut niitä äitejä jotka on Super freesin näköisenä siellä käytävillä kulkenut...Mutta jospa sitten kotona, mun mielestä tuolla sairaalassa saa olla vähän "sinne päin"!!
 
Masun kasvatus se vaan jatkuu<3
 
~~Ulla~~
  

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Viimeinkin sisustetttuna!

Heipsan ystävät hyvät!
 
Arvatkaapa mitä mä oon tehnyt eilen ja tänään?! No penkonut kaappeja, roudannut tavaraa terassille ja laitellut niitä sielä paikoilleen. Vaihtanut ainakin sata kertaa tavaroiden paikkaa,ripustellut verhoja, kasannut sohvan. Eli siis mitä, no sisustanut terassia:)
 
Ja tässäpä olis sitten oikein kunnon kuva pläjäys, joka nurkasta. En mee takuuseen, että tavarat olis lopullisilla paikoillaan nyt,mutta omaan silmään ne on nyt hyvät.
 
Nuo verhot teki niin ison ilmeen koko terassiin, että kannatti nähdä vaivaa niiden ripusteluun. Laittelin ne ihan vaan paksummalla köydellä kiinni. Lenkit molempiin päihin ja naulalla kiinni parruun. Niin ja  nuo on siis Ikeasta ostettu verhoparilla hintaa hurjat 3€.
 

Nuo tuolien pehmusteet häiritsee mua yhä. Haluaisin niihin jotain ihan muuta värimaailmaa. Mutta mennään nyt näillä, luultavasti koko kesä:) Pöydän kaikki jutut (no paitsi servetit ja kynttilät) on muuten talven kirppis löytöjä.
 
 
Mikon tekemä pöytä ryhmäkin valmistui ja se on niin ihana. On mulla vaan kätevä mies<3
 


Nurkassa on sitten pari ulkorakennuksesta löytynyttä puulaatikkoa. Ja kesäkukkia tietty!
 


Tuo sohva on osoittautunut ihan mun lempparipaikaksi. Niin ihana istua ja syödä jätskiä. Ei ollenkaan turha ostos. Ihan nauratti kun pengoin noita kaappeja, kuinka paljon koristetyynyjä ihminen voi oikein omistaa??!!
 


Ja vielä tästä kulmasta kuvattuna:) Kivasti jäi vielä tilaakin tuohon terassille. Tarkoitus olikin, ettei se ihan täyteen tulisi kaikista sohvista ja pöydistä. Nyt siinä mahtuu vaikka lapset touhuilemaan omiaan.
 


Taloa kiertävälle kuistille käytiin ostamassa Minimanista terassimattoa oikein kunnon pätkä, että on kivempi oleskella ilman kenkiä tuossa. Tuo sohva sänky on ollut aiemmin Mandin sänkynä ja vanhassa talossa se oli myös eteisessä ihan vaan sohvana. Nyt halusin sen ehdottomasti tänne terassille, liikaa istumapaikkoja on tuskin koskaan?! Ja haaveilin jo, että tuossa on hyvä imettää Miniä, aurinko ei paista siihen ollenkaan, mutta saa kuitenkin samalla höpöteltyä muiden kanssa tai katsottua lasten perään. Meillä on siis tuossa ihan terassin lähettyvillä kaikki lasten jutut, leikkimökki,keinut, hiekkalaatikko ja trampoliini. Ja kun ilmat vielä vähän lämpenee niin laitetaan myös allas tuohon lähelle.
 


Lapsilla on liitutaulu tuossa sohvan vieressä, joka on aina ihan täynnä piirustuksia. Mikko on tuonkin väsännyt mun toiveesta:)
 

 
Samoin kuin muuten nämä vanhoista laudoista tehdyt hyllyt. Ai miten niin mä saan päähäni kaikkia kivoja juttuja?! Mikko keksi itte tehdä tuon talouspaperi jutun tuonne, leikkaa silläkin välillä!! Radio ei niin millään sovi tuohon värimaailmaan, mutta ehkä mä kestän...
 
Grillinurkkauskin sai vielä viime silauksen päällensä.
 
 
Oli muuten varmaan isoin projekti pitkään aikaan mitä ollaan tehty. Mutta kannatti, oon tänään käynyt varmaan sata kertaa tuolla istuskelemassa ja ihastelemassa<3
 
Mites teidän projektit etenee??!! Onko terassit jo saanut öljyt pintaansa?
Ihanaa alkavaa viikkoa:)
 
~~Ulla~~

perjantai 20. toukokuuta 2016

Silmissä vilisee kätyreitä...

Huomenta!
Heti aamusta täälä, kun tänään on niin paljon ohjelmaa, nimittäin kolmen ihmisen synttärit. Onneksi parilla on yhteis synttärit ja nuo kolmannet on Nooan kaverin omat, mutta ohjelmaa ja kyyditsemistä piisaa koko päivälle. Lisäksi aurinko on paistanut niin ihanasti, että piha touhuihinkin olis tarkoitus ehtiä.
 
Mä yritin ylipuhua Nooaa, että jos oltaisiin ostettu vain jotkut kivat yksiväriset juhlajutut, siis jotain väri teemaa, mutta ei. Tietenkään ei. Kun hän halusi Kätyrit teeman. Ja sen sai:) Ehkä jo ens vuonna saadaan jotain hitusen hillitympää...Tai sitten ei!

Kutsut oli jo teeman mukaiset:

 
Mä oon nyt ruvennut ottamaan toooosi rentoa linjaa näiden kaveri synttäreiden kanssa. Tarjottavat on aika lailla kaada kippoon-valmista-linjaa. Satsaan sitten enemmän sukulaisille järjestettäville synttäreille. Nooa sai itse päättää mitä pöytään laitetaan ja saivatpa lapset itse vähän osallistua niiden tekemiseenkin. Tässä valmistuu napostelu tikut, jotka on kyllä osoittautunut melkoiseksi hitiksi!!
 
 
Kavereille annettaviin pussukoihin tuli kolme hedelmätoffee tikkua ja karkkikoru. Meillä päin ei onneksi oo tapana satsata montaa euroa noihin kaverilahjoihin. Kätyrit kuvia tulostelin pinterestin ihmeellisestä maailmasta.
 
 
Kupit, lautaset ja pillit tilasin Ullan unelmasta, eli täältä.
Nuo pillit sai kyllä hauskat naurut poikien keskuudessa aikaiseksi.
 
 
Nooa kutsui viisi parasta kaveriaan, ei rajattu kutsuttavien määrää ollenkaan. Tästäkin huomaa miten erilaisia nuo meidän kaksi vanhinta on. Rasmus kutsui omille synttäreilleen 12 poikaa ja Nooa oli ehdoton tuosta viidestä, ei yhtään enempää. Mutta voin sanoa, että kyllä se meno oli vähän rauhallisempaa tällä pienemmällä porukalla. Ja toki sekin vaikutti kun päästiin pihalle.
 
Uskokaa tai älkää, mutta tämä pöytä tyhjeni tuolla sakilla tyyliin tunnissa. Parikymmentä minuuttia pojat istui pöydässä ja sen jälkeen jäljellä oli tasan puoli kulhoa molempia sipsejä?! Nekin kannettiin sitten terassille ja herkuttelu jatkui sielä:)
 
 
Nooa halusi tuplasuklaa muffinssia ja niitä sai. Koristeet on jälleen pinterestistä bongattu.
 
 
Synttäri sankari<3
 
 
Nooa sai lahjaksi jousipyssyn, parit legot pakkaukset, hurjat läjät karkkia, juomapullon ja DVD:n. Sankari oli tosi tyytyväinen lahjoihinsa.
Nooallahan on oikea syntymäpäivä vasta 20. heinäkuuta, mutta oon huomannut, että kesällä on hankala järjestää juhlia. Ensinnäkin kavereita on hankala saada kiinni, nyt sai jakaa vain koulussa kutsut. Ja sitten kaikilla on niitä omia loma menoja. Niin ja tänä vuonna aika iso syy järjestää nämä jo nyt oli tämä vauva. Ristiäiset menee varmaan sinne loppu kesään, niin on kiva pitää jotain juhlia jo pois alta.
Myös Nuutin ja Nooan yhteiset synttärit on tulossa parin viikon päästä. Ne kuuluu sinne mun PAKKO hoitaa ennen synnytystä- listalle:)
 
Vitsi miten ihanaa, kun sää on ollut nyt poutainen ja vielä lisäksi aurinkoinenkin. Ollaan saatu ihan hurjasti aikaiseksi ulkosalla. Kasvihuoneeseen istuttelin eilen jo ensimmäiset jutut ja perunoita laitettiin myös jo kasvamaan. Nurmikon leikkaus olis tänään tai huomenna edessä. Kaikkea mukavaa puuhasteltavaa:)
 
Toivottavasti sieläkin suunnalla on päästy hyvin kevät puuhissa eteenpäin!!?
 
Ihanaa lauantai päivää:)
 
~~Ulla~~
 


torstai 19. toukokuuta 2016

kurkkausta terassille...

Täytyy heti alkuun sanoa suuret kiitokset kaikista kommenteista, ihanaa miten aktiivisia te ootte<3
 
 
Nyt kurkataan sitä terassia, eilisistä kuvista on jo tullut sen verran muutosta, että nuo portaat ja reunat on saanut öljyn suojaksi ja ei siis enää näytä ihan eriparilta. Vielä pitäis maalia jaksaa huitoa joihinkin paikkoihin, mutta ihanaa kun on jo niin lähellä valmista.
Terassi projekti sai alkunsa jo viime syksynä, mutta aika loppui kesken. Nyt sitten keväällä jatkettiin intoa puhkuen tätä hommaa. Juteltiin eilen Mikon kanssa, että tästä terassista tuli kyllä juuri sitä mitä haluttiin. Iso ja siinä on mukavasti tilaa olla, on ruokailupaikka ja rennompaan oleiluun omia paikkoja.
 
Kokoa terassilla on 5m*6m. Eli ihan mukavasti:)
 

Laitettiin rimat kiertämään reunoja, vaikka naapurien katseita ei tarvittekkaan meillä pelätä. Mutta saatiinpa terassiin vähän kivempi tunnelma. Ja siis onhan nuo ihan turvallisuus syistäkin tuossa. Voin kertoa,että noita EI ollut kiva maalata. varsinkin kun joku maalas ne vasta sen jälkeen kun ne oli jo kiinni...
 
Tässä sitten toisesta kulmasta. Nuo portaat on siis viimeisin lisäys ja ne on kyllä just niin ihanan isot kuin toivoin. Mun mielestä noin iso terassi jokseenkin vaatii isot portaat. Nuo Mammutin jutut väistyy takavasemmalle ja Mikko on tehnyt niiden tilalle uuden pöydän ja tuolit.
 


Tästä kuvakulmasta näkyy sitten tuo tänä keväänä K-Raudasta ostettu divaani sohva. ja oikeassa nurkassa vilahtaa tuo viime kesän projekti, eli valkoiseksi maalattu pöytäryhmä.
 


Ja tässä näkyy sitten Mikon nurkkaus:) Eli grilli nurkka. Tämä on jo sitten sitä taloa kiertävää kuistia. Tuohon haetaan huomenna pitkä terassi matto ja sitten siihen roudataan varastosta metallinen sohvasänky.
Sitten vaan sisustelemaan.JEI! Mä oon aika hyvin jo hommaillut tässä pitkin kevättä kaikkia juttuja tuonne, eli lähinnä pitää vaan löytää ne (!!??) ja laitella paikoilleen.


Tässä on pika räpsy tuosta Mikon projektista. Eli työn alla on pöytä ja penkit lapsille. Tuohon mahtuu meidän mittailujen mukaan kuusi lasta syömään, lisäksi ajatuksena on tehdä vielä yksi jakkara samalla tyylillä pöydän päähän. Eli ihan heti ei pitäisi lapsilla loppua istumapaikat. Toki tuo Mammutin pöytä ja neljä tuolia jää meillä varastoon, että senkin voi sitten hakea vielä lisäksi, jos on paljon lapsia tulossa.
Kukaanhan ei huomaa pöydän alla maalailevaa Mikkoa?! En jaksanut odottaa,että tyyppi poistuu kuvasta:)



Sellainen kiva kevät homma meillä, mites teidän terassit, onko jo kausi startattu vai onko vielä työ alla?! Meillä on suunnitteilla jonkunlaiset terassikauden avajaispartyt, jahka saadaan viimeisteltyä tuo koko paikka. Ensi viikolle lupas tännekin suunnalle oikein hellelukemia!!Motivoi kummasti laittamaan terassin kuntoon:)
 
Ihanaa torstain jatkoa, meillä aukeaa kohta kisa studio!!
 
~~Ulla~~
 



keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Vauvan kotiintulo vaatteet-Valmista!!

Moiks!
 
Täällä elellään Rv 35+2 ja olo on noh, iso:)
Itsestä tuntuu, että mulla menee ikuisuus nousta sohvalta ylös, tai kääntää yöllä kylkeä. Ähkyn ja puhkun. Kaikista pahimmalta tuntuu noukkia maasta esim. leluja. Valitettavasti sitä hommaa täälä talossa piisaa... Mutta siltikin niin rakastan tätä aikaa. En vielä odota synnyttämistä, vaan työnnän sen koko ajatuksen melko tehokkaasti takavasemmalle. Vaikka toisaalta tiedostan kyllä, että sielä se urakka odottaa melkein jo nurkan takana. Onneksi viikot on jo niin hyvät, että Mini ainakin on valmis, vaikka äiti ei olisikaan. Mini potkii mahassa mun mielestä paljon, toki ne liikkeet on jo vähän erilaisia, ehkä sellaisia ojenteluja?!Ainakin välillä tuntuu joku jalkapohja tuossa oikealla kyljellä<3 Mini hikkailee useita kertoja päivässä.Hauskalta tuntuu kun vatta pomppii ihan omaan läjään.
 
 
Viime viikkoina on harjoitus supistukset aavistuksen voimistuneet. Viime yönä jo hitusen säikähdin kun niitä tuli säännöllisesti parin tunnin ajan. Toki toivon, että ne jo pikku hiljaa rupeaa pehmittelemään paikkoja, mutta ihan vielä ei tarvittisi Minin tänne puolelle masua tulla.
 
Monihan varmasti lepäilisi tuollaisen yön jälkeen, mutta arvatkaa mitä mä tein?! No porstasin vessan lattian (maanantaina porstailin pesuhuoneen) Ja siivosin yläkerran, pesin ikkunoita alakerrasta ja laittelin vauvan juttuja valmiiksi. Nimittäin yöllä tuli n. sata asiaa mieleen mitä pitää tehdä, jos tässä lähtö tulis:) Että sitä listaa lyhentämään.
Vauvalle laittelin jo hoitotason valmiiksi. Meillä on kodinhoitohuoneessa tässäkin talossa loistava paikka hoitotasolle. Siinä on vesihana ihan vieressä ja muutenkin kivasti kaappi tilaa kaikelle oleelliselle.  
 
 
 Näistä purkeista löytyy pumpulipuikkoja ja pumpulilappuja.
 
 
Täältä taas muuta oleellista, niin kuin vaippoja, hoitoöljyä, rasvaa, harja ja kosteuspyyhkeitä.
 
 
 Oli pakko laittaa nallukka odottelemaan Miniä:)
 
 
Ja koska pääsin vauhtiin niin käytin aikaa myös siihen ihanimpaan, nimittäin vauvan kotiintulo vaatteiden miettimiseen. Onko tuo yhtä vaikea päätös muille, vai ajattelenko mä vaan vähän turhan monimutkaisesti?! No nämä kolme settiä lähtee mukana sairaalaan, kun lähtö tulee, tarkoitus olis siis käyttää näistä osaa ehkä jo sairaalassa vauvalla.
Kaikki setit on kokoa 50cm, se on ollut kaikille meidän muksuille sopiva koko, kun on kotiin lähdetty. Toki tästä nyt ehtii tulla joku hirmu jättiläinen vielä....:)
 
Rakastan ihan pienillä näitä body puolipotkari yhdistelmiä. Niin kätevät vaippaa vaihdettaessa.
 
Tämä on varmaan mun lemppari<3
 
 
Lisäksi mukaan lähtee nämä tumput ja pipot. Pipoja kaksi koska en tiedä kumpi noista olis sopivampi.
 
 
Harso ja viltti. Varmaan jos tämä sää tällaisena jatkuu niin heitän tuonne mukaan vielä valkoisen Newbien jumpsuitin. Mutta eletään nyt vielä siinä uskossa, että sieltä niitä lämpöisiäkin säitä vielä tulee!!
 
Ja koko komeuden pakkasin tuohon ihanaan Babymel:n hoitolaukkuun. Täältä pääset kurkkimaan juttua tuosta hoitolaukusta, jos on jäänyt väliin.
 
 

 
 Nyt on sitten hoidettu tämäkin asia,Jei!! Seuraavaksi mietintään se oma sairaalalaukku.
 
Jotenkin tämä , että saan tehtyä näitä asioita hyvissä ajoin valmiiksi valmistaa hyvin tulevaan. Inhoan pelkkää ajatusta, että tässä joku yö tulisikin ihan yhtäkkiä lähtö ja mulla olis puolet asioista tekemättä. Niinpä niitä tulee nyt sitten tehtyä ehkä VÄHÄN etukäteenkin:)
 
 
Huomenna luvassa kurkkausta sinne terassin suunnalle, pysykääpäs kuulolla!!
 
~~Ulla~~
 


tiistai 17. toukokuuta 2016

Lastenvaate höperö!

Moi mä oon Ulla, lastenvaate höperö. Koska oon ostanut viimeksi ittelleni jotain. No "parit" (kröhöm)  imetyspaidat, mutta jos niitä ei lasketa niin enpä edes muista. Toisaalta motivaatio ostaa itselle on poissa mun mielestä ihan järkevästä syystä, eipä sitä tiedä taas yhtään missä mitoissa rupeaa olemaan synnytyksen jälkeen.
Siispä satsaan lastenvaatteisiin. Miten ihanaa onkaan ostaa lapsille uusia vaatteista. Mulle on periaatteessa ihan sama onko se meille uusi ihan oikeasti uusi, vai kirpparilta ostettu. Yhtä onnellinen oon kaikista.
 
Mintunvihreään hurahtamisesta kerroin jo viime postauksessa ja siitä innostuneena päätin tilata Nuutille Gugguulta Super suloisen jumpsuitin. Otin sitten kunnolla ison, tämä on nimittäin kokoa 98cm. Jotenkin muistelin, että Gugguu:lla olis pienet koot, mutta ei se nyt kyllä tainnut niin mennä...:) Nuutti on vasta siirtymässä kokoon 92cm, aika io osa vaatteista on vielä 86cm.
No onneksi tässä on nuo pitkät resorit sekä lahkeissa, että hihoissa, saan sen siis käänneltyä sopivan kokoiseksi. Mun silmään istuu ihan kivasti näinkin?!?!
 

Mun päivän asu-malli oli kaikkea muuta kuin halukas olemaan kameran edessä. Tyyppi juoksi kiljuen pakoon:)
 
 
"Näinkö mun piti olla??!!"
 
 
 
Että sellaiset onnistuneet kuvaukset. Aina ei ihan hommat mee niin kuin mä ajattelen.
 
No sitten yks ihana merkkilöytö. Mulla on ollut jotenkin ihan outo mielikuva lastenvaatemerkistä Blaa!. Onko teille tuttu merkki? Mä oon jotenkin mieltänyt ne vaan sellaisiksi räikeän värikkäiksi, kikertävän kukertavan kuosisiksi vaatteiksi. Ihania joidenkin lasten päällä, mutta en kokenut niitä mun jutuksi. Kunnes....
En edes muista mitä kautta seikkailin tuonne Blaa!:n nettisivuille ja löysin sieltä monta ihanaa vaatetta. Niin ihanilla kuoseilla ja värit oli ihan mielettömän kauniita. Niinpä sieltä kotiutui meille nämä nätit vaatteet.
 
Nuutille ja Mandille hupparit, malliltaan oli pitkät, ja ihanan ohkaista (siltikin hyvän tuntuista) materiaalia. Varmasti juuri ihanat niihin viileneviin kesäiltoihin. Nuutille otin 92cm hupparin ja vähän veikkaan, että joudun ihan hitusen odottaa ennen kuin otan tuon käyttöön. Mandille otin koko 122cm ja se tuntuu olevan juuri sopiva, toki jotenkin miellän pitkän hupparin enemmän tytön tyyliseksi. Mutta testaan kyllä tässä heti -kohta- pian tuon Nuutinkin oman.
 
Mandille tilasin lisäksi nämä pääsky leggarit joille menetin ihan totaalisesti sydämeni. Miten ihana kuosi!!!<3
 
 
Ja koska tuo kuosi oli niin ihana, tilasin myös meidän Minille jumpsuitin samassa kuosissa. Mandihan oli ihan onnessaan, kun hänellä ja vauvalla on sitten samanlaiset vaatteet. Siis melkein.

Onko sielä ruudun toisella puolella kellään kokemusta Blaa!:n vaatteista? Onko pitänyt hyvin kokonsa ja värinsä pesuissa?
 
Täälä on viime päivät väkerretty terassia valmiiksi. Enää viimeisiä lautoja paikoilleen ja hitusen valkoista maalia. Sitten alkaa se mun lemppari osuus, nimittäin sisustaminen.  Haluaisitteko te jo kurkata miltä terassi näyttää, vai haluatteko nähdä sitten vasta valmiin version?!
 
Mukavaa illan jatkoa!!
 
~~Ulla~~
 

perjantai 13. toukokuuta 2016

Parit pipot meidän söpöläiselle!

 Täälä on iskenyt hillitön ihastus mintun vihreään väriin. Voisin upottaa sitä vähän sinne ja tänne. Kumma kyllä sisustukseen en nyt halua tuota väriä, mutta lastenvaatteisiin, KYLLÄ kiitos!!!
 
Onneksi nyt on tosi hyvä aika hurahtaa tuohon väriin, sitä kun tuntuu löytyvän oikeastaan kaikkien kauppojen ja merkkien kevät- kesämallistosta. Jotain ihanuuksia on tulossa jo, mutta nämä sain päähäni tehdä itse.
Varmaan n. neljättä kertaa lopputulos oli ihan oikeasti juuri sitä mitä halusin ja mitä olin suunnitellut. Yleensä aina jotain tapahtuu, että lopputulos ei oo ihan tasan tarkkaa sitä mitä olin suunnitellut.
 
Nämä on varmaan aika tuttuja pipoja, luulisin. Toinen on tehty  Mini rodinin pandapipoa matkien ja toinen on vähän Gugguun tyylinen. Tuubihuivi ja pipot on ihan perus trikoosta tehty. Kankaat tilasin taas kerran kankaita.comista. Tällä kertaa vaan toimitus kesti kauemmin, kuin yleensä.
 
 
Tein ensin toisesta ihan perus pipon ilman mitään, mutta kyllä se nyt jotain extraa tarvitsi. Tupsu oli sopivan nopea tehdä ja toi kivasti ilmettä pipoon.
 
 Tässä on nyt sitten kuvapläjäys eiliseltä illalta, pikku poitsu oli niin söpö näky noissa asusteissaan<3
 
 
Nuutti tykkää kovasti käydä hakemassa postia kävellen. Tuo meidän oma tie on about 400m pitkä ja voin kertoa, että sen kävelemiseen saa kulumaan yllättävän monta minuuttia!
 
 
Matkalla pitää tutkia kiviä, käpyjä, oksia, kukkia... Tässä etsitään sitä juuri oikeaa kiveä jonka voi heittää niihin pariin kohtaan tietä, jossa on  ojassa paljon vettä:) Poitsua vaan naurattaa, kun äiti yrittää huudella, että ei enempää kiviä ojaan. Tuumasipa tyyppi jo kerran, että "ykki vielä"...No okei yksi sitten!
 
 
...Ja sinne uppos taas yksi kivi. tai ehkä kymmenes, mutta kuka niitä laskee!
 
 
Sitten kun äiti kieltää kivien heiton, niin poitsu keksii heitellä käpyjä, nokkelaa eikös?!
 
 
On tuo hitusen vajaa kaksi vuotias melkoinen persoona jo. Omaa tahtoa löytyy välillä niin paljon, ettei poitsu itsekkään tunnu tietävän mitä haluaa. Välillä vettä antamaan kelpaa vain äiti, haalaria riisumaan Rasmus, iltasatua lukemaan iskä. Välillä huudetaan äitiä antamaan maitoa ja kun kyseinen ihminen saapuu paikalle huudetaan kovaa ja korkealta iskää. Ihana pieni mies<3
Nuutti tykkää vallan hurjasti olla sylissä ja pusutella. Kirjojen lukeminen on myös edelleen hurjan suosittu juttu. Kaikki korjaamiseen, rakentamiseen ja ruuvailuun liittyvä on sellaista puuhaa jota ei vaan yksinkertaisesti voi tapahtua ilman Nuutin valvovaa silmää ja auttamista. Ja traktorit, voi että. Täällä on kuulkaa ollut niin onnellinen poika, kun viereisillä pelloilla on nyt muutamana päivänä ollut monta kertaa traktoreita. Monesti sohvalta kuuluu, että "äiti tato, tattodi". (äiti kato,traktori).
 
Tämä on ehkä muuten jonkun sortin ennätys, KAKSI postausta yhden päivän aikana. En vaan malttanut olla laittamatta näitä kuvia jo tänne. Kärsivällisyys ei todellakaan oo mun juttu!!
 
Ihanaa alkanutta viikonloppua, se on luvannut ainakin tälle suunnalle vallan mahdottomasti vettä. Siispä on hyvää aikaa laitella taloa välillä sisältäkin kuntoon:)
 
Palaillaan taas!!
~~Ulla~~
 


Sukupuoli pohdintaa...

Sain lukijalta pohdittavaksi mielenkiintoisen aiheen, kiitos Kaislakerttu:)
 
Eli onko meillä elämäntilanne vaikuttanut lasten sukupuoleen. Ilmeisesti aiheesta on tehty jotain tutkimuksia, joiden mukaan poikia syntyy ns. helppoon ja rentoon elämätilanteeseen. Eli jos on kaikki elämässä mallillaan, ei tarvitse esim. stressata työpaikasta tms. Ja tyttöjä sitten taas niissä elämäntilanteissa kun on vähän epävarmempaa, stressaavampaa.
 
 
Piti oikein ajatuksen kanssa miettiä millaisiin tilanteisiin nuo meidän muksut on syntyneet. Rasmus ja Nooa syntyi oikeastaan aika samanlaiseen tilanteeseen. Olin vakituisessa työsuhteessa, oltiin ostettu hiljan oma talo.Parisuhde voi hyvin ja touhuttiin kaikkea mukavaa yhdessä, käytiin ulkomailla ym.
 
 
 Mandin kohdalla olin töissä, tällä kertaa eri paikassa kuin poikien aikana, ehkä hitusen stressaavammassa työpaikassa. Elämä oli aika kiireistä, niin kuin nyt kahden pienen pojan kanssa on. Mutta parisuhde voi hyvin, enkä kyllä muista, että olisi ollut mitään muita isoja juttuja meneillään.
 
 
 
 
Nuutti syntyi sitten taas tilanteessa, jossa olin jäänyt jo virkavapaalle työstäni ja tein töitä kotosalla pph:na. Ehkä vähän mietitytti työjutut ja sitä kautta raha-asiat. Mutta toisaalta oli taas ihanan rentoa olla kotona Mandin kanssa samalla, kun teki töitä. Rasmus oli aloittanut koulun ja Nooa eskarin. Kumpikin sopeutui hyvin omaan ryhmäänsä.
 
 
 
Tämä viides taas on syntymässä erittäinkin rentoon elämäntilanteeseen. Musta tuntuu, että meidän elämässä on vaan kaikki loksahtanut kohdalleen. Parisuhde voi hyvin, raha-asioista ei tarvitse sen suuremmin murehtia (vähän vaan ressata kun pamahtaa kaikki vakuutus ja sähkölaskut kerralla postilaatikkoon, mut tämä lienee normaalia?!) lapsien kanssa asiat sujuu mukavasti omalla painolla ja raskauden suhteenkaan ei oo ollut mitään ressiä. Arki menee eteenpäin mukavasti.
 
Itse kyllä jokseenkin uskon tuon elämäntilanteen vaikutukseen yhtä paljon, kuin siihen että jollain ruokavaliolla tai asennolla voisi vaikuttaa sukupuoleen. 
Tai niihin tyttö- ja poikamaha veikkailuihin. Joita en oo muuten tässä raskaudessa kuullut!  Toki ehkä kolmen ensimmäisen kohdalla tuo pitää paikkansa. Mandi syntyi vähän kiireisempään ja stressaavampaan aikaan kuin Rasmus ja Nooa,mutta sitten taas tämä tyttö joka on masussa on tulossa niin rentoon kohtaan elämässä, kuin vaan voi.
 
Mutta onhan näitä kiva tuumailla!!
 
*Kuvina kännykkä räpsyjä mm viime kesältä...*
 
Heittäkää ihmeessä vinkkiä jos tulee mieleen jotain postaus toiveita!!
 
-Ulla-